Onttolan Rajakilta ruskaretkellä Änäkäisillä
Onttolan Rajakillan jotos 28.9.2019 Lieksan Änäkäisille
Matkaan oli ilmoittautunut kolme lähtijää Joensuusta. Röppäsen Jukka oli hakenut aamulla Reijo Väisäsen kyytiin ja he tulivat klo 9 luokseni. Lähdimme kohti Nurmijärven Annukan baaria, missä meitä odottivat Jouko Martiskainen, Heikki Turunen ja Tarmo Kaiponen. Tarmo oli ollut vaimon kotona puolukan keruussa ja kohta ajavat saaliineen kotiin Turkuun.
Munkkikahvit juotuamme lähdimme kahdella autolla. Ensimmäinen pysähdys oli Purnuun linjalla, missä on pst-tykki sillä paikalla, josta kersantti Hämäläinen tuhosi viisi neuvosto- panssaria tähystäen tykin putken läpi ja näin pysäytti neuvostosotilaiden etenemisen Nurmijärvelle. Kun tie oli tukossa, niin neuvostodivisioona yritti päästä puolustajien selustaan Kuhmontien suunnasta. Suomalaiset huomasivat harhautuksen ja olivat vastassa Heinäjoella, mihin vihollis Divisoona tuhottiin kaikki miehet hyökkääjistä saivat surmansa. Tämä tunnetaan Heinäjoen mottina. Osaston 200 hevosesta 120 kaatui ja 80 saatiin vahigoittumattomina sotasaaliiksi.
Matkamme jatkui Änäkäiselle, missä meidät tapasi Esko Kuitunen, joka opasti meitä siitä lähtien. Suomalaiset olivat rakentaneet ennen talvisotaa vähäiset puolustusasemat. Koska Tarton rauhansopimus vuodelta 1920 kielsi yli 2000 sotilaan joukot rajavyöhykkeeltä, niin rakennetut panssariesteet oli pienet ja vähäiset.
Vasta välirauhan aikana saatiin työvelvollisten ammattilaiskivimiesten kanssa rakennetuksi suurista kivistä jykevä nelirivinen panssarieste. Kivet kuljetettiin paikalle yhdellä kuorma-autolla läheiseltä louhokselta. 3000 - 4000 kiloa painavat kivet nostettiin paikoilleen kolmijalan ja vinssin avulla. Tämä puolustusasema jäi sodassa käyttämättä, koska rintamalinja oli 300 kilometrin päässä Rukajärvellä. Rukajärvensuunnan rintamasta luovuttiin taistelutta. Rauhanehdoissa suomalaiset määrättiin keräämään Rukajärven suunnan puolustusasemien piikkilangat, jotka vieläkin ovat samoilla sijoilla, mihin suomalaiset ne jättivät.
Kävelimme kivilouhoksella, myös luolassa, jonka suulla oli toisessa kohtaa kolmikerroksinen konekivääripesäke ja toisessa kaksikerroksinen. Lähes kahdeksan kymmenen vuoden aikana puiset rakelmat ovat hävinneet jäljettömiin. Kalliolta kävelimme Ännäkäisten pääpuolustuslinjalle, jonne Pielisen Betoni on rakentanut hirsikopiot betonista. Kävelimme nelirivistä panssariestettä koko Änäkäisen rannanmatkan.
Palasimme autoille ja ajoimme niemennokkaan kodalle, jonka pihassa viritimme makkaranpaistonuotion. Martiskaisen Jouko keitti pannukahvit nuotiolla. Minä kerroin Osasto Kuismasen upseeri Vladi Mauron tarinan.
Kotimatkalla pysähdyimme Jukolan Motin pihaan. Alueella oli jatkosodan aikana pieni kaupunki. Sieltä löytyi pappi ja lääkäri, oli ruokala ja elokuvateatteri. Alueella oli oma sirkkeli ja alokkaiden koulutuskeskus, oli paljon majoitusparakkeja.
Alueen kautta lähti päivittäin kaksi 50 auton kolonnaan kohti Rukajärveä. Päivittäin kolonnassa oli viidestä kahdeksaan kourma-autoa postin kuljetuksessa. Suuriin autokolonnoihin päädyttiin, koska yksittäiset autot olivat joutuneet partisaanien tuhoamiksi. Rintamalta paluukyydissä tuli Jukolan Mottiin lomalaisia, missä he luovuttivat aseensa. Pitihän sitä käydä täisaunassakin ennen kuin pääsi jatkamaan lomamatkaansa.
Lopuksi katsoimme Erkki Johannes Raappanan valokuvanäyttelyn Tiiksajärven majasta. Siellä on ollut sota-aikana hulppeat olot Rukajärven rintaman esikunnassa. Raappana oli ainoa sotilas, jolla oli oma vaimo hoitamassa kotia lottana esikunnan ruuauuanlaitosta ja siisteydestä. Rukajärven Perinneyhdistys on saanut EU-leader rahaa, jolla rakennettu tilava kota ja näyttelytila.
Sodan loputtua kaikki Jukolan Motin rakennukset myytiin huutokaupalla.
Ari Salo
